On päiviä, jolloin paras mahdollinen toimisto on huoltoaseman kahvila.
Jokin tässä miljöössä kutittelee sieluani. Ehkä se, että toimistotyössä on erkaantunut omasta menneisyydestään, jossa työni puolesta reissasin rakennustyömaiden perässä ympäri eteläistä Suomea ja jolloin työni oli konkreettista, fyysistä ja jutut ronskeja ja huoltoasemat tulivat tutuiksi. Ehkä alitajuisesti kaipaan tiettyä aitoutta, tiettyä suoruutta ja tiettyä mutkattomuutta, johon ei aina pääse käsiksi työelämän PowerPoint- miljöössä.
Jotenkin pidän myös siitä, miten tässä istuessaan pääsee kurkistamaan hetkeksi muiden ihmisten elämää.
Heräämme. Teemme kukin aamujuttumme, tankkaamme autoa, juomme aamukahvit, juttelemme, pohdimme tulevaa päivää, viemme lapsia päiväkotiin, istahdamme hetkeksi ja jatkamme matkaa. Näin juuri, miten pariskunta pussasi ja vilkutti toisilleen ja he lähtivät kumpikin omille tahoilleen. He vaikuttivat ihanan onnellisilta. Ja juuri katsoin, miten mies uurteisine kasvoineen tankkasi vanhaa Toyotaansa ja samalla kahvilan työntekijä valmisteli aamupalaa buffetiin vienosti hymyillen ja osaltaan teki kaikkensa, että ihmisillä olisi hyvä olla tässä Teboilin katon alla. Takana olevat miehet puhuvat viroa, en ymmärrä sanaakaan. Kassalla mies puhuu puhelimeen ja pohtii, minne tikkaat ovat kadonneet ja miten lumi vaikeuttaa rakennustyömään arkea. Aika samanlaisia me olemme, ihmiset.
Jotenkin mä pidän tästä lämpimästä ulkopuolisuuden tunteesta, jossa kukaan ei tunne toisiaan, mutta silti tuntuu kuin kaikki olisivat vanhoja tuttuja. Elämää soljuu sujuvasti ja kaikella on paikkansa ja suuntansa.
Eikä sillä ole niin väliä, mikä tässä istuessani sieluani rauhoittaa, vaan oleellista on, että voin tehdä näin. Olen nimittäin hyvin onnekas sen suhteen, että pystyn valitsemaan vapaasti tavan aloittaa työpäiväni. Minusta on hienoa, miten voin aloittaa työpäiväni vaikka istumalla tähän Teboilin ysärityylin sohvalle kello 6:45, joka jostain syystä synnyttää tunteen kuin olisi tullut kotiin ja paikkaan, jota on tietämättään kaivannut. On kuin tapaisi vanhan ystävän pitkästä aikaa ja jutut jatkuvat siitä, mihin ne joskus kauan aikaa sitten olivat tauonneet.
Nämä päivät ovat parhaita työpäiviä. Ja en olisi minä, jos en pohtisi samalla sitä, mikä tämän vapauden mahdollistaa. Kaksi asiaa: luottamus ja teknologia, joka vapauttaa tilasta ja paikasta.
Ja minä suosittelen noita kahta asiaa jokaiselle työnantajalle: luottakaa ja antakaa tarvittaessa ihmisille mahdollisuus itse päättää, jos he haluavat aloittaa työpäivänsä vaikka istahtamalla Teboilin sohvalle.
Nyt leimaan itseni töihin. Kello on 7:29. Hyvää työpäivää, ihmiset.