Istahdan huoltoaseman pehmeälle penkille. Puhelin soi.
Vastaan.
“Jorma Lerssinen täältä Höpönlöpö Oy:stä päivää. Oisko sulla hetki aikaa?”
Vastaan sujuvasti: “No, oishan mulla, just oon lounaalla tässä, et anna palaa”.
Jorma Lerssinen: “No katos ku me ollaan täällä meidän firmassa ajettu ketteryyttä ylös jo tässä pari vuotta ja homma ei vaan oikein toimi.”
Minä: “Okei.”
Jorma Lerssinen: “Ja me ollaan täällä seurattu sun juttuja tuolla linkkarissa ja sun ideat vois toimii meillä.”
Minä: “Kiva kuulla! En oo sit turhaan siellä jurnuttanut ja jauhanut leanista ja agilesta ja johtajuudesta”.
Jorma Lerssinen: “Joo, et oo. Ollaan kovasti tykätty sun asenteesta ja tietystä tinkimättömyydestä. Meillä ois sellainen ongelma, että noi meidän tunnusluvut laskee koko ajan ja työntekijät ovat sitä mieltä, että toi agile ja ketteryys ovat tehneet ilmapiirille huonoa. Ja meillä on panostettu siihen tosi paljon.”
Minä: “Okei. Miten ootte panostaneet?”
Jorma Lerssinen: “No on sertifikaattii ja on Scrum Masteria ja sit ollaan annettu tiimeille vastuuta. Mut jotenkin vaan tökkii.”
Minä:”Mitää tarkoittaa, että tiimit ovat saaneet vastuuta?”
Jorma Lerssinen:”No tiimit saavat itsenäisesti tehdä työnsä ja he saavat ihan vapaasti päättää, miten eri tiimien välillä tekevät yhteistyötä. Jokaisella tiimillä on sit vielä omat tiiminvetäjät, jotka vastaavat siitä, että backlogeilla on tavaraa ja että homma etenee”.
Minä:”Tiiminvetäjä vastaa vai päättää backlogista?”
Jorma Lerssinen:”Kyllähän se saa päättää, kun sillä on se vastuukin. Ei oo vastuuta ilman mandaattia. Se on meillä esimiehen tosi oleellinen ymmärtää”.
Minä:”Oho. Okei. Millaiset tiimit teillä on? Ovatko ne keskittyneet tiettyyn osaamiseen?”
Jorma Lerssinen;”Joo, kyllä. Osan tehtävä on hoitaa koko firman sisäiset ja ulkoiset tiketit. Ja he sitten ottavat caseihin mukaan niitä, joita caseissa tarvitaan. Ja sit ku meidän tuotteet on sellaisia moniuloitteisia, että tarvitaan softaa, kokoonpanoa ja sitten markkinointia ja ihan tuoteosaamista, niin niiden osaamisen vahvistamiseksi ne on laitettu omiksi tiimeiksi, niin sitten osaaminen on saatu keskitettyä ja sitä kautta pitäisi tulla tehoa. Mut nyt ei sitä tehoa ole saatu irti.”
Minä (hieman hämilläni):”Onko teillä jo jotain konkreettista mielessä, jota minulta haluatte?”
Jorma Lerssinen: “No sitä me just pohdittiin, et jos sä tulisit puhumaan tänne porukalle. Ja käymään läpi vielä, mitä se ketteryys tarkoittaa. Motivoimaan ja tsemppaamaan. Kun ei ite oikein jaksa enää, eikä ehdi”.
Minä: “Tsemppaamaan?”
Jorma Lerssinen:”Niin. Kun sulla on sana hallussa!”
Minä: “No tuota. Kyllähän mä mielelläni auttaisin, mutta en mä tuohon taida suostua. En tule.”
Jorma Lerssinen (loukkaantuneena):”Aha. Eikö raha kelpaa?”
Minä: “Kelpaisi toki. Mutta ei teidän ongelmia mikään ulkoistettu henkilökunnan tsemppaus korjaa. Teillä vaikuttaa olevan ihan rakenteellisia ongelmia ja sitten ihan johtamisen ongelmia ja toi ‘tsemppaus’ pitäisi ehkä kuitenkin aloittaa johdosta ja johtajuudesta. Ja mä voin auttaa kyllä siinä. Mutta silti: pohdi hetki sitä, että jos te tosiaan haluatte henkilökunnalle kohdistettua ’tsemppaamista’, niin jos teillä ei itsellä ole sitä osaamista, niin mitä veikkaatte ulkoa tuodun tsemppaamisen tuovan? Ja miltä se vaikuttaa henkilöstön silmin ja korvin koettuna? Minkä viestin se antaa, että ‘tsemppaus’ kohdistetaan heihin? Eikö se alleviivaa alla kuplivaa ajatusta siitä, että henkilökuntasi on mokannut? Ja kauanko se kannettu vesi pysyy siellä kaivossa?”
Jorma Lerssinen: “Aika röyhkeä olet”.
Minä: “Sori, jos siltä tuntuu. Mutta se on vain totta, että teidän pitää ensi kysyä itseltänne, miksi ette saa porukkaa ja itseänne uskomaan muutokseenne. Tämä on ihan oleellinen kysymys. Jos te ette omaa kykyä valaa uskoa omaan tekemiseenne, miten uskottavaa on se, että ulkoistatte sen?
Kun vastaatte tuohon mun kysymykseen, sen jälkeen mä voin auttaa sen prosessoinnissa ja sitten tukea koko muutoksessa ja organisaation kasvussa, sillä teillä vaikuttaa olevan sellaista rakenteellista ongelmaa, jonka purkamisessa arvoista lähtien mä voisin auttaa. Mutta oleellisin kysymys on, että olette valmiita esittämään kysymyksen ja löytämään vastauksen siihen, miksi ette saa valettua uskoa omaan porukkaanne itse. Ja mitä veikkaat, minkälaisen viestin se jo antaa, että sanot mulle tässä ja nyt, että sulla ei itselläsi ole aikaa? Kuinka tärkeäksi sun porukka voisi uskoa mun tsemppaamisen, jos et sä itsekään näytä uskovan siihen?”
Jorma Lerssinen:”Haista vittu”.
Puhelin:”Tuut. tuut, tuut…”
.
.
Olen hämmentynyt.
Lounas jäähtyi.
Tämä keskustelu käytiin täysin varoittamatta tänään, joulukuun 17. päivä vuonna 2020.
Muutos on vaikeaa. Varsinkin, kun se pitäisi aloittaa itsestä. Minä veikkaan, että tuossa firmassa ei edelleenkään mikään muutu. He muuttuvat, jos he uskaltavat esittää sen kysymyksen ja löytää siihen vastaukset, jonka minä neuvoin esitettäväksi.
Ja kun he esittävät kysymyksen ja löytävät vastauksen, minä olen valmis. Minä odotan, Jorma Lerssinen.
.
.
.
PS. Jorma Lerssinen ei ole oikea nimi, eikä Höpönlöpö Oy oikea firma. Kummatkin nimet ovat hämäystä, mutta tarina on totta.
