Minulta on reilun puolen vuoden aikana leikattu polvi, on ollut tulehtuneita niveliä, sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, tasapainoaistin vammaa, huonontunutta näkö, kroonistunutta migreeniä, verta vuotanut jossain päin suolistoa ja on ollut myös elämän rajallisuudesta muistuttavaa hengenahdistusta portaissa.
Sitä huomaa väkisinkin, ettei olla enää mitään nuoria poikia.
Lohdullista on, että ihmiskeho on niin fiksu ja niin armollinen, että se alkaa viestimään jo ajoissa, kun et pidä siitä huolta. Miltei kaikki keski-ikäisyydestä muistuttavat vaivani esimerkiksi ovat luonteeltaan sellaisia, että ne ovat omien elintasoläskien valintojen seurauksia ja vielä tässä vaiheessa niihin voi vaikuttaa positiivisesti. Kehoni siis alkaa kertomaan, että ‘tee nyt saatana itsellesi jotain tai kohta on myöhäistä’. Jos ei näistä signaaleista ymmärrä, että omia tapojaan ja tottumuksiaan täytyy muuttaa, ei voi syyttää kuin itseään, kun sydän sanoo ‘poks’. On jokseenkin lohdullista, että keho neuvoo sinua, kun et itse muista pitää itsestäsi huolta.
Mutta oma vastuu on myös haasteellisin juttu. Kun nimittäin oman loppuelämän pituus on hyvin pitkälti itsestään kiinni ja vaatii omaa aktiivisuutta ja omien toimintamallien muuttamista, ollaan muutoksen suhteen kaikkein kovimman haasteen edessä: muiden muutostahan on aina helppo tukea, mutta muutupa itse. Ollaan oleellisen äärellä.
Minun ei onneksi sinällään tarvitse esimerkiksi ulkoista motivaatiota ja ulkoista muutoksen syytä etsiä kaukaa. Sillä esimerkiksi tänään, juuri herättyäni noin klo.5:30, mun oma 5-vuotias poikani kömpi kainalooni ja sanoi:”Isi, mä oon kyllä tosi hyvä vakooja”. Voi, kunpa itsekin voisin aamulla herätessäni pohtia, miten olenkaan hyvä vakooja (ja samalla lukea Vakoilijan käsikirjaa, jota poikani juuri lukemaan oppineena tarkasti tarkasteli).
Siihen on siis useita syitä, niin sisäisiä kuin ulkoisia, että oman elämänsä pituuteen ja sen laatuun haluaa vaikuttaa ja että siihen kannattaa vaikuttaa ja erityisesti vielä nyt, kun siihen vielä ihan oikeasti pystyy vaikuttamaan. Jos minä jollekin olen tässä elämässä jotain velkaa, niin sen minä olen muutoksena velkaa erityisesti mun pojilleni: he ansaitsevat isän, joka jaksaa ja kykenee seikkailemaan ja opettamaan heille vakoilun saloja.
Aamun keski-ikäisen, harmaantuneen isän mietteitä. Pitäkää huolta itsestänne, ihmiset.
