Työnhausta ja muutama vinkki rekrytoijalle - Sujuva

Kun vuosina 1998 -1999 lähetin sellaiset 200 hakemusta ja sain nolla työpaikkaa päätin, etten enää ikinä ajaudu tilanteeseen, jossa en osaa olla luontevasti haastattelussa. Ikinä.

Minä olin nimittäin auttamattoman onneton haastatteluissa ja luonnottoman epävarma, johon juonsi toki työkokemukseni puute, mutta myös se, etten oikeasti oikein edes tiennyt, mitä tarkoittaa työhaastattelu. Työhaastattelu prosessina oli tuolloin itselleni täysin vieras, eikä siihen esimerkiksi silloinen työvoimatoimisto valmistanut mitenkään. Olin siis totaalisen kammottava haastateltava, suorastaan nolo.

Näin jälkikäteen minun on helppo nauraa niille haastatteluille, joihin esimerkiksi menin turkki päällä ja suurimmat kultaiset korvarenkaat korvissa heiluen – ja hain raksalle töihin – mutta tuolloin olin ihan maani myynyt, ei paljoa naurattanut. Olisi esimerkiksi etukäteen ehkä kannattanut miettiä hieman haettua tehtävää, edes palkkavaatimusta saati omaa habitusta. No, en miettinyt ja aika brutaalisti pieleen meni.

Ei minulla ollut edes CV:ta olemassa ja kun sitä aina tiedusteltiin, kysyin silti kerran jopa suoraan jotain näin kahelia: “Hä? Ei kai sitä työtä millään paperinpalalla tehdä?”. Melko noloa, eikö? Jotenkin ajattelin, että tuollainen äijämäisyys purisi. No, ei se purrut (paitsi sieluani jokaisena kertana, kun tuotakin tapausta muistelen näin jälkikäteen).

Tuolloin vuonna 1999 päätin 200:n kielteisen päätöksen nujertamana pohtia, että mikä työnhaussani oikein meni pieleen. Olisi tuota toki ehkä kannattanut tuota pohtia jo 100:n tapauksen jälkeen, mutta joskus sitä vain on hidas. Hoksasin pohdinnoissani, että lähtökohdaksi pitää ottaa, että minulla on tuote (=mun aika & osaaminen & into & halu & hinta) ja työnantajalla on tarve johonkin ja siten jokin speksi ja määritelmä. Siten minun kannattaisi miettiä etukäteen, onko minun tuotteeni juuri sellainen, jonka asiakas (työnantaja) oikeasti tarvitsee.

Minä myös treenasin itselleni tavan ja muodon valmistautua haastatteluun ja treenasin itselleni luontevan tarinan, joka perustuu taustaani ja persoonaani. Kun aloin valmistautumaan haastatteluihin ja tein esimerkiksi CV:n, jossa on jotain järkeä, alkoi homma sujumaan paljon paremmin. Nykyään ylläpidän CV:ta jatkuvasti ja käyn sitä läpi ja käyn läpi luontevaa tarinaa, jonka tukena CV oikeasti on. Tällä tavalla säilyy yhteys omaan CV:een, sillä kaikkein oudoimman kuvan itsestään antaa, jos ei kykene luontevasti kertomaan omasta taustastaan.

Myös omaa persoonaa kuvaavaa osiota kannattaa aina välillä käydä läpi ja pohtia, onko kirjoitettu kuvaus itsestä sama kuin se, minkälainen kokee olevansa. Tässä kohtaa kannattaa olla itselleen rehellinen ja samalla rehellinen myös sille taholle, jolle CV:n lähettää. Kun CV:n kuvaus täsmää sen kanssa kuka olet, ei tarvitse haastattelussa jännittää. Kun on oma itsensä ja kun jo etukäteen pyrkii tuomaan esille juuri sen kuka olet, menee kaikki kivasti ja sujuvasti.

Ja jos ei tule palkatuksi, niin pahinta kiusaamista itselleen olisi alkaa miettimään, että ‘ei olisi tuota-ja-tuota kannattanut itsestään kertoa’. Tämä on turhaa siksi, että:

Et voi tietää, oliko juuri se sanottu asia ratkaiseva asia,
Se olisi tullut esille kuitenkin ja silloin toiselle osapuolelle olisi tullut pahimmillaan vain huijattu olo.

Mutta tietenkin aina kannattaa miettiä, mikä meni mahdollisesti pieleen ja missä ehkä kannattaa kehittyä, mutta itselleen kannattaa olla myös armollinen.

Mutta olen myös useiden ja useiden työhaastatteluiden perusteella pohtinut, että ei sillä rekrytoivalla osapuolellakaan aina ole ihan kaikki kohdillaan. Pahimmillaan on käynyt jopa niin, että haastattelija sanoo toiselle mukana olevalla henkilölle, että ‘eihän tuota pitänyt kutsua’. Minulle on myös sanottu, että näytän ‘liian narkkarilta’, joten siksi haastattelua ei kannata edes aloittaa. Kyllä: kun on kiiltävä kalju, niin kokemusten mukaan on potentiaalisena riskivalinta, uskokaa tai älkää.

Onneksi nuo kaikki törkeimmät alisuoriutumiset rekrytoivan tahon puolelta ovat tapahtuneet jo 90- luvulla ja uskon ja toivon, että tuollaista ei enää tapahdu missään. En itse ainakaan enää ole törmännyt moiseen sikamaisuuteen tällä vuosituhannella.

Mutta olen minä tälläkin vuosituhannella osallistunut myös kymmeniin työhaastatteluihin, joista keräämäni kokemuksen perusteella tein karkean listauksen vihjeistä, joita yritykset voisivat ehkä pohtia omaa rekrytointiprosessiaan luodessaan ja erityisesti sen haastatteluvaihetta pohtiessaan. Tämä lista on puhtaasti omiin kokemuuksini perustuva ja sisältää siten mahdollisesti omiin vahvuuksiin perustuvia vinoutumia.

Mutta olen myös oppinut ihan kantapään kautta, että olen itse ollut täysin väärä valinta johonkin tehtävään ja tämä valinta olisi ollut vältettävissä. Kun pitkän prosessin päätteeksi huomaa, että on väärässä paikassa, on se vain puhdasta hukkaa.

Tämän hukan välttämiseksi ainakin seuraavia asioita ehkä kannattaisi rekrytoivan osapuolen pohtia:

Valmistaudu. Jos haastattelija kysyy koulutuksesta ja kun sitä ei ole, niin sitten sanotaan:”Meillä kyllä tuo koulutus on ihan must, että tää oli sitten tässä”. Kun tuo tieto on CV:ssa, niin kyse on puhtaasti huonosta valmistautumisesta.
Älä kysy pelkästään, mitä on tullut tehtyä, kysy mieluummin ‘miten’. Kysy siitä matkasta lopputulokseen, tavoista toimia, sillä kaikki tämä kertoo enemmän haastateltavan ominaisuuksista hahmottaa kokonaisuuksia, hänen substanssistaan, hänen tavoistaan kohdata ihmisiä ja johdonmukaisuudestaan.
Katso silmiin. Ihan oikeasti.
Älä luota vain fiilikseen tai siihen, pidätkö haastateltavasta. Et ole puolisoa hankkimassa. Luota mieluummin luotuun profiiliin ja ammattilaisen tekemään arvioon, sillä tunne ihmisiin liittyen johtaa helposti vain vinoutumiin loppupäätelmissä.
Luo oikea kuva tehtävästä. Älä kaunistele, älä bluffaa, älä luo toiveita, vaan anna oikea kuva tehtävästä ja yrityksestä. Jos lupaukset eivät täsmää, tulee uudessa tehtävässä vain huijattu olo (been there, done that).
Anna palautetta. Kaikki, jotka käyttävät omaa aikaansa tullakseen haastatteluun, ansaitsevat mielestäni palautetta. Edes lyhyt palaute, jonka tunnistaa henkilökohtaiseksi, ei automaattiviestiksi, voi auttaa henkilöä pääsemään muualle töihin. Pieni palvelus, ehkä suuri vaikutus muualla. Ja oikeasti: tämä(kin) loisi positiivista kuvaa yrityksestä.
Kerro prosessista selkeästi aikatauluineen ja vaiheineen kaikkineen. Jos tarkkoja vaiheita tai päivämääriä ei kyetä kertomaan, kertoo se prosessin olevan itse rekrytoivalle osapuolellekin epäselvä. Lisäksi: jos jokaisessa haastattelun vaiheessa on eri ihmisiä kyselemässä tismalleen samoja asioita, ei silloin lisätä ymmärrystä puolin ja toisin lainkaan, vaan vakuutetaan vain eri ihmisiä prosessin eri vaiheissa.

Rekrytointiprosessi on hyvin tärkeä prosessi ja siihen kannattaa panostaa.

Tuo prosessi kannattaa ajatella jo ensimmäisestä haastattelusta alkaen työntekijän sisäänajoprosessina, jossa asiat liikkuvat jouhevasti, kaikki on avointa ja selkeää, jokainen osapuoli oppii prosessin aikana toisistaan, jokainen prosessin vaihe jalostaa tietoa ja ymmärrystä, eikä prosessissa ole epäselviä pullonkauloja. Näin toimien voisi olla mahdollista, kun on uuden henkilön ensimmäinen työpäivä, se tuntuisi siltä kuin uusi henkilö oltaisiin valmistauduttu ottamaan vastaan ja uudelle työntekijälle syntyisi tunne, että häntä on ihan oikeasti odotettu.

Itse olen onnekas sen suhteen, että kahdessa viimeisessä työpaikassani (Swissport & Finnair) juuri tämä prosessi on ymmärretty yhtenä oleellisena osana ‘People Experienceä’ ja osana sen luomista. Ja juuri siksi kummassakin tehdään erinomaista työtä tämän prosessin jatkuvan kehityksen suhteen. Ei ehkä kaikki ole vielä valmista, mutta halu oppia ja kehittyä ovat varmin tae siitä, että yrityksellä on erinomainen tulevaisuus.

Oikeat ihmiset oikeaan paikkaan. Simple as that.